The Luontokuvaaja

Haravoin tänään (varmaankin jo kymmenennen kerran) näitä todennäköisesti maailman pieninpiin lukeutuvia nurmikkoalueitani. Etupihalla havahduin ajatukseen, ettei siinä edes ole mitään kasveja jotka pudottaisivat lehtensä. Nurmikkoni kasvattaa kuivuneita lehtiä? Selittämätöntä.

Takapihan tutkailu muurahaisperspektiivistä sen sijaan ei jättänyt mitään arvailujen varaan... Hommia siis piisaa seuraavanlaisesta syystä:

Ilman valokuvia en muistaisi kuinka vihreää ja vehreää oli ennen syksyn mukanaan alas pudottamia lehtiä. Tässä vielä viimeisimpiin kuuluva sinnittelijä takapihalta tältä syksyltä.

Muuten aikaansaaminen viime päivinä on ollut jotenkin takkuavaa. Rumsteeraaminenkin on vielä vaiheessa. Huomaan silti, että vaikka näkyvää aikaansaamista ei olisikaan tapahtunut, aivot raksuttavat taukoamatta pohdiskellen uusia ideoita.

Harrastan siis sisäisesti, alitajuntaisesti suorastaan... Pääartikkeleina alitajuisesta harrastamisesta mainitsisin savityöt sekä sisustamisen. Onneksi olen ymmärtänyt jo vuosia laittaa ajatuksia muistiin paperille, ainut vain että joka laukku ja laatikko on täynnä ajelehtivia paperilappuja ja loppujen lopuksi ikuiseen kadotukseen joutuneita ideoita...

Tämän vuoden savityöt ovat jostain syystä käynnistyneet osaltani harvinaisen nihkeästi (epäilen hetkittäin ideoiden loppuvan...). Ihmettelin tällä viikolla ohjaajalleni valmistuvien töiden vähäistä määrää, mutta sain erittäin lohdullista palautetta. Hänen mielestään panostan laatuun. Ja niin jatkoin hyvillä mielin savikimpaleen työstämistä. Kannustaminen on yhtä tärkeää niin pienille kuin isoillekin ihmisille.

Muutama savityökuva aiemmilta vuosilta.

Ja tässä vielä pikkukehitelmäosastoa... Karambolapyykkinaru. Saa nähdä onko kuivatuskokeilu onnistunut vai hetken tilataide...